Jos et ole koskaan käynyt safarilla, niin käy ihmeessä! Safarit ovat olleet oman elämäni hienoimpia kokemuksia ympäri maailman.
Kävin Etelä-Afrikassa vuonna 2010 osana safari- ja jalkapallon MM -kisamatkaa. MM-kisoihin sain lipun pronssiotteluun Durbaniin. Aivan mieletön kokemus!
Etelä-Afrikka on suurien kaupunkien osalta hyvin samanlainen kuin Euroopassa. Silmät avautuvat, kun matkustaa pois isoista kaupungeista. Kävimme safariporukalla Kilroy Travelsin kautta hommatulla 24 päivän Southern Circle -matkalla. Matkustaminen tehdään isolla kuorma-autolla, johon mahtuu 16 matkustajaa. Mukana on teltat, ruoanlaittovälineet aina jääkaappeihin ja pakastimiin asti. Kiersimme Etelä-Afrikasta Botswanaan, Zimbabween, Sambiaan, Malawiin ja Mozambiqueen. Kiertue päättyi Etelä-Afrikkaan, jossa seurasin viikon verran jalkapalloa.
Eteläisen Afrikan kiertäminen on ollut yksi parhaimmista matkoistani elämäni aikana. Pitkillä safarikiertueilla näkee niin paljon luontoa ja villieläimiä, että oma elämä Suomessa unohtuu hetkeksi kokonaan. Auringonlaskut ja nousut ovat maagisia ja matkustin koko kuuden viikon matkan ilman internettiä ja olo oli hyvin vapauttava. Tässä matkakohde, jota suosittelen lämpimästi!
Suomesta saavuttuani ajattelin, että kelloa on käännetty taaksepäin n. 30 vuotta. Lapsuudenajoiltani muistan samantyylisiä rakennuksia, vaatteita ja ihmisiä. Tbilisissä naisilla on turkkeja ja miehillä karvahattuja. Liikenne on painajainen ja jalankulkijaa ei arvosteta lainkaan. Kaikissa risteyksissä ei ole suojateitä eikä liikennevaloja jalankulkijoille. Kerrostalot ovat suuria ja vanhoja eikä niitä ole millään tavoin remontoitu. Voi vaan kuvitella miltä ne näyttävät sisältä päin.
Maassa puhutaan vähän englantia ja venäjän kieli on hallitseva monin paikoin. Junalippu kirjoitetaan venäjäksi eikä siitä ota Erkkikään selvää ilman tulkkia 🙂
Katukuva on kaikesta huolimatta hieno – hyvin erilainen sanoisin. Ruoka sisältää hyvin usein papuja tai kuskusin tapaista lisuketta. Söin paljon paikallista ruokaa ja monelle suomalaiselle täällä tulee ikävä mamman ruokapatoja.
Tbilisiä halkoo joki ja kaupunki on jyrkässä maastossa. Käymisen arvoinen paikka on kukkula, jonne pääsee funicular -junalla. Georgiassa on halpaa tehdä ostoksia ja ruokailla. Lentokentältä taksi maksaa alta 10€ ja bussi vaivaiset 21 senttiä!
Kyseinen maa on suomalaisille melko harvinainen matkakohde. Syitä tähän en tiedä, sillä Baku on todella hieno kaupunki ja sillä on tarjota kaikille jotakin. Vanhan kaupungin alueella voi aistia vanhan Neuvostoliiton ja myös moderneissa kaupunginosissa näkyy vanhat talot ja rakennukset. Lähellä rantaa on todella hieno rantakaistale, jossa on useita eri puistoja. Täällä pidettiin Euroviisut 2012 ja European Games 2015. Rannalla nämä molemmat tapahtumat näkyivät vielä hienojen ja siistien alueiden lisäksi erilaisina teemapuistoina.
Epärehellinen azeri
Suomalaisen silmään suurin ongelma mielestäni on se, että moni azerimiehistä näyttää epärehelliseltä, vaikka he eivät varmastikaan ole 🙂 Toinen suuri ongelma on liikenne. Jalankulkijalla ei ole juuri mitään mahdollisuutta päästä tien yli ilman liikennevaloja tai käden näyttämistä kuljettajalle. Täällä autokuski on kuningas!
Maahantulo on täynnä byrokratiaa. Suomalaiselta vaaditaan viisumi ja sen hankkiminen kestää kauan. Tarvitaan mm. kutsu paikalliselta taholta ja matkakertomus sekä hotellivaraus lento- tai junalippujen lisäksi. Itse tulin junalla Tbilisistä ja passi ja viisumi tarkastettiin kahteen kertaan. Lisäksi viranomainen otti valokuvan ja haastatteli junassa. Mielenkiintoisia juttuja, mutta kyllä ihmettelen mitä varten suomalaisturistia haastatellaan. Luuleeko azerit oikeasti, että joku tulisi luvatta työskentelemään tai opiskelemaan. Turistit kyllä häipyvät maasta omasta vapaasta tahdosta 🙂 Jälleen kerran on kiva palata Suomeen, vaikka jokainen matka on hieno kokemus!
Rikkaus ja köyhyys
Bakussa näkyy katukuvassa öljyllä tuotettu vauraus ja köyhien kansalaisten kurjuus. Suuri osa kansasta ajaa järkyttävän suurilla maastureilla tai hienoilla urheiluautoilla samalla kun mummot ja papat kerjäävät kadulla. Kansan kahtiajakautuminen näkyy päivittäisessä elämässä jatkuvasti.
Saavuin Yerevaniin lentämällä Tbilisistä. Vietin kaksi yötä mahtavassa hotellissa! Respassa oli töissä paras asiakaspalvelija, johon olen törmännyt. Armeniassa on tärkeää palvella asiakasta ja se näkyi lyhyellä visiitillä heti. Naiset ovat kauniita ja pääkaupunki sisältää todella vanhaa historiaa 1700 vuoden takaa, mutta myös todella modernin näköisiä kauppakeskuksia. Paikallisissa basaareissa kiertely on kuitenkin mukavampaa kuin länsimaisissa ketjujen liikkeissä – niissä kun on sisällä niin ei tiedä onko Roomassa vai Jerusalemissa.
Liikenne toimii sujuvasti ja perustööttäilyä on, mutta ei niin aggressiivista kuin Georgiassa. Taksihuijareita on lentokentän lähistöllä, mutta muuten heihin voi luottaa. Paikallinen basaarimyyjä jopa tinki ylöspäin kun kysyin hintoja. Viereinen koju möi tuliaista hintaan 3000 ja ajattelin tinkiä sen toisessa kojussa 2500:an. Myyjä sanoi että ei onnistu, sen hinta on 2000 🙂 Kaupat tuli!
Paikallinen ruoka on halpaa ja hyvää. Ehdin syödä muutaman kerran ja kertaakaan en pettynyt. Tarjoilijoille riitti kun sanoin, että tuo jotain paikallista. Yerevan on ympyränmuotoinen keskustan osalta ja se todella helpottaa liikkumista. Aina kun on tulossa kehälle, niin tietää että pitää kääntyä, jos haluaa pysytellä taajamassa. Armenialla on varmasti paljon muutakin tarjottavaa kuin Yerevan, mutta jo sen perusteella suosittelen! Täällä kohtaa niin itä kuin länsikin sekä pohjoinen että etelä. Historiallinen kauppapaikka on kesällä tosi kuuma ja talvella on lunta. Neuvostoajoilta on vivahteita muun muassa rakennusten osalta, mutta uusia rakennuksia löytyy hienosti seasta.
Syysloma 2015 meni Japaniassa. Maa on aivan mahtava ja täysin erilainen kuin mikään käymäni maa! Vaikka olen lukenut ja nähnyt Japanista juttuja, niin sitä ei vaan tajua ennen kuin matkustaa paikan päälle. Tällä kertaa www.vertaa.fi –sivusto oli erittäin suosiollinen lentojen suhteen. Finnairin alelento Joensuu – Helsinki välille maksoi edestakaisin 84 € ja Helsinki – Tokio Moskovan välilaskulla maksoi 405 € eli noin puolet suoran lennon hinnasta.
Suurkaupunki
Tokion alueella asuu noin 30 miljoonaa ihmistä ja se näkyi katukuvassa. Ihmisiä oli koko ajan liikenteessä, mutta suuria ruuhkia näkyi vähän. Tämä johtui siitä, että metroverkosto on erittäin kattava ja täsmällinen. Samoin bussi- ja junaverkosto on erittäin kattava. Välissä suhaili takseja, joten yksityisautoilu ei ole kaupungissa tarpeen. Ainoa ongelma kulkiessa on se, että katujen nimiä ei näy juuri missään ja perille pitääkin mennä kortteleittain suunnistamalla.
Tokio on jakautunut isoihin alueisiin, jotka tuntuvat kuin eri kaupungeilta. Jos siis käyt Tokion länsiosassa, niin itäinen Tokio ei ole lähellekään samannäköinen. Kaupunkikuvassa näkyy ”salaryman” –nimellä tunnettuja työntekijöitä, jotka lähtevät aamulla puku päällä töihin ja tulevat myöhään illalla takaisin. Perheen kanssa he eivät ehdi paljoa aikaa viettämään ja se on Japanin kulttuurissa raaka totuus. Keskimääräiset työajat viikossa ovat maailman korkeimpia. Tekniikkaa on joka paikassa ja suurin ihmetys tapahtui vessassa. Vessaistuimeen on laitettu lämmitin, jota voi säätää. Lisäksi napeilla saa kannen tai molemmat kannet alas. Bideesuihkuja on kahta erilaista ja äänimaailma on huima! Ääneksi voi laittaa veden suloisen lorinan, huuhteluäänen, linnunlaulun tai mitä tahansa musiikkia.
Ihmeellinen Tokio
Japanilaiset ovat kovia animen ystäviä. Animea on tarjolla kaupoissa todella paljon ja kaikenikäiset harrastavat sitä. Yhdessä kaupassa oli satoja hyllymetrejä erilaisia animehahmoja ja kirjoja sekä pelejä. Tekniikan yleisyys on toinen silmiinpistävä asia. Muutamassa metromatkassa pisti silmään se, että lähes kaikki käyttää älypuhelintaan matkan ajan. He kuuntelevat musiikkia, pelaavat, tekevät töitä tai katsovat elokuvia matkustaessaan. Puhuminen on lähes kiellettyä vaunuissa. Täsmällisyys näkyy päivittäisessä toiminnassa parhaiten juna-asemalla. Junat lähetetään matkaan sekuntiaikataululla. Junan lähettäjä katsoo aseman kelloa ja kun sekuntiviisari osuu pykälään, niin lippu heilahtaa ja matka alkaa. Kävin lyhyellä visiitillä luotijunalla läheisessä kaupungissa. Luotijuna sai alkunsa vuonna 1964, kun Tokiossa oli olympialaiset! Juna kulkee kolmeasataa, joten matkanteko on rivakkaa. Odottaessani paluumatkaa asemalla meinasi mennä housut pesuun, kun ohittava juna meni lähiraiteilla. Juna tuli todella nopeasti ja tuulenvire oli henkeäsalpaava.
Tokiossa on kaikkea
Tokiossa on runsauden pula. Jos haluat jotakin, niin todennäköisesti se Tokiosta löytyy. Suurin ihastus omalla kohdallani oli sushi. Aivan mahtavasti valmistettuja pikkuannoksia ja tarjontaa löytyy todella paljon. Jos tykästyt johonkin, niin sama annos on helppo tilata tarjoilijalta uudestaan. Tokiossa on maailman kuulu kalahuutokauppa, jossa joka aamu myydään yön saaliita paikallisille ravintoloille ja tukkureille. Kalaa lähtee Japanista ympäri maailmaa päivittäin. Paikan päällä satamassa on pieniä sushiravintoloita, joissa voi käydä maistelemassa erilaisia kaloja ja tarjonta on taatusti tuoretta. Kalamarkkinan jälkeen oli vuorossa Disneyn puisto, joka on massiivinen huvipuisto lapsille ja nuorille. Itse odotin vähän hurjempia huvipuistolaitteita, mutta aivan maailman hurjimpia laitteita puistossa ei ollut. Sitäkin enemmän on panostettu näyttävyyteen ja mahtavuuteen. Musiikki kuuluu ympäri puiston ja esityksiä on vaikka koko päiväksi. Lapsiperheen kannattaakin varata kaksi päivää puistoon tutustumiseen.
Tämä kohde oli erittäin helppo ja ainoa mahdollinen valinta vuoden 2014 matkakohteeksi. Päätin vuonna 2008, että käyn kaikki jalkapallon MM –kisat katsomassa paikan päällä. Ensimmäinen matka oli 2010 Etelä –Afrikkaan ja seuraavat kisat ovat Venäjällä. Vuotta ennen varasin hotellin ja lennot. Yöpymisen keskihinta kahden tähden hotellissa ennen kisoja oli noin 30 € hengeltä – kisojen aikaan hinta oli 115€! Mielestäni tämä oli silti kohtuullinen, koska on aivan yleistä rahastaa suurtapahtumien aikaan. Lennoissa oli myös ”kisalisää”. Halvimpia edestakaisia lentoja ennen kisoja oli tarjolla hintaan 795 €, mutta kisakuukauden aikana halvin mahdollinen lento oli 1290 € ja eihän se auttanut kuin maksaa.
FIFA
Kansainvälisellä jalkapalloliitolla on hieno idea lipunmyynnin suhteen. Vuotta ennen voi rekisteröityä ja pitkin vuotta pidetään lippuarvontoja eri peleihin. Jokin osa on varattu sponsoreille ja paikallisille faneille. Suurin osa lipuista menee tämän arvonnan kautta. Itse osallistuin jokaiseen mahdolliseen Rion pelien arvontaan, mutta ei ollut onni myötä. Olin lähdössä paikan päälle ilman lippua. Arvonnan hienous on mielestäni se, että rahalla ei voi ostaa jos arpa ei suosi. Paikalliset pääsevät joihinkin peleihin n. 15€:lla ja kallein mahdollinen peruskatsomolippu MM –finaaliin maksoi 330€. Verrattuna muihin tapahtumiin maailmalla pidän tätä hintatasoa erittäin halpana. Erikoisuutena ovat erilaiset lippupaketit ja kallein paketti oli Rion seitsemään otteluun oleva All Inclusive -aitio, jonka hinta oli n. 900000$. Hinta sisälsi liput 20 hengelle, ruoat, parhaat katsomopaikat, VIP –parkin jne.
Olin siis paikan päällä ilman lippua. Maassa maan tavalla tarkoitti minun kohdallani, että jäin kokonaan ilman! Brasilian lain mukaan lippujen myynti mustassa pörssissä on rikos ja siitä voi saada kaksi vuotta vankeutta. Siitä johtuen en nähnyt paikan päällä kuin kaksi lipputrokaria ja he vaikuttivat erittäin epäilyttäviltä ja hinta oli yli 500 € per lippu. Katsoin paikan päällä pelejä FIFAn Fun Parkissa. Copacabanalle oli pystytetty suuri skriini, josta pystyi katsomaan kaikki 64 ottelua. Tässä parkissa katsoin useita pelejä ja silloin kun en jaksanut sinne kävellä, niin pidimme kisastudiota omalla hotellilla ja lähipubissa. Oman hotellin kansainvälinen vieraslista oli melkoinen. Paikalla oli edustettuna tusinan verran eri maita ja lähemmin tutustuin japanilaiseen Nobuhiroon, joka oli paikan päällä työmatkalla, mutta kisojen takia hän oli jäänyt reiluksi viikoksi Rioon. Nobuhiron tapasin uudestaan Japanin matkalla vuonna 2015.
Aavekaupunki
Jalkapallo on enemmän kuin urheilua Brasiliassa. Se on enemmän kuin mikään missään, jos katsoo yleistä katukuvaa pelien aikana. Brasilian pelatessa koko kaupunki oli viherkeltainen ja maa pysähtyy pelien aikana. Satuin olemaan lentokentällä lähdössä pois, kun Brasilia pelasi yhtä alkusarjan otteluaan. Lentäjät eivät lentäneet ja lähtömme viivästyi ”ruuhkan” takia. Yllättäin ruuhka purkautui silloin, kun jalkapallo-ottelu päättyi. Odottelin kentällä kansainvälisellä alueella ja kävin ostoksilla ennen peliä. Lentokenttämyymälät menivät kiinni ensimmäisen puoliajan aikaan, vaikka ovet olivat auki. Kaikki myyjät katsoivat peliä ja puoliajalla he tekivät varmaan myyntiennätyksen. Toisen puoliajan alkaessa myyjät valuivat takaisin televisioiden ääreen. Jalkapallon merkitystä Brasilialle ei kukaan voi tajuta ja itsekin hämmästelin sen mahtavuutta. Ennen pelejä kaikki lehtikojut olivat aivan täynnä ennakkoliitteitä ja pelien jälkeen koko maa oli voiton huumassa. Brasilia hävisi välierässä murskavoitolla Saksalle, jolloin olin jo Azoreilla lomamatkalla. Tämän kokeminen olisi ollut varmasti karmeaa paikan päällä. Koko maa itki, sillä kaikki odottivat mestaruutta omista kotikisoista.
Rio de Janeiro
Kävin minä muuallakin kuin vain Fun Parkissa. Riossa on todella kaunis luonto ja hyvin erilaisia sekä kauniita kaupunginosia. Kristus –patsas oli massiivinen ja näkemisen arvoinen. Uimarannat ovat maailman kuulut ja rannan tuntumassa on erittäin leppoisaa syödä ja juoda kun meri-ilma puhaltaa ravintolan pöytiin.
Ilmainen matka
Brasilian matkan alussa olin menossa lentokentälle Helsingissä, kun netistä selvisi, että ensimmäinen lento Helsinki – Lissabon oli peruttu ja sitä kautta jatkolento Rioon jäi myös lentämättä. Lentoyhtiö tarjosi hotelliyötä ja ruokavouchereita, jotka otin vastaan. Selvisi myös, että he ovat EU:n sääntöjen mukaan velvollisia korvaamaan pitkän lennon peruutuksesta vähintään 600€. Tähän ehdotin Tap Portugalille, että he maksaisivat seuraavan matkani ja he suostuivat siihen. Tästä johtuen sain lennot Helsinki – Dakar – Helsinki ilmaiseksi. Hyvää asiakaspalvelua sanon minä!
Joensuun normaalikoulun Lukion uusien ykkösten vapaaehtoinen Vuokatin matka lähestyy ja Hannu Vähäkoski, joka tulee vastaamaan matkasta, pyysi minua kertomaan viime vuoden matkasta samaan kohteeseen. Ainoana erona oli se, että olin viime matkalla yhdeksännellä luokalla.
Matkaan lähdettiin perjantaina heti koulun loputtua. Porukkamme koostui noin parista kymmenestä oppilaasta ja yövyimme Vuokatin Aateli -huviloihin kuuluvassa Ruhtinattaressa. Osa oppilaista ei noussut bussiin, vaan lähti Vuokattiin Hanén kyydillä, tarkoituksenaan ostaa ruokaa koko porukalle. Saavuttuamme Vuokattiin saimme kuulla, että bussi ei veisi meitä huvilalle asti, vaan joutuisimme kävelemään noin puoli kilometriä ylämäkeen perille päästäksemme.
Huvilalla kaikki ryntäsivät sisään ja valtasivat ensimmäisen pedin minkä löysivät. Illan aikana syötiin, juotiin, saunottiin ja katsottiin porukalla televisiota ja pelattiin erilaisia pelejä. Tytöt muun muassa onnistuivat lukitsemaan itsensä talon ulkopuolelle ja saivat ammeen tulvimaan saunassa käydessään. Pojat saivat luonnollisesti tyttöjen virheistä makeat naurut.
Lauantaiaamuna herättiin rättiväsyneenä pitkäksi menneen illan jäljiltä. Tytöt nukkuivat pitkään ja lepäsivät aamupäivän, kun taas pojat lähtivät laskemaan heti, kun rinteet aukesivat. Saimme onneksi hissilipuista alennusta, sillä liikunnanopettaja Pekka Muonalla oli ”kavereita korkeissa viroissa”. Myöhään iltapäivällä tytötkin jaksoivat vaivautua laskettelemaan ja laskimme kaikki yhdessä, ennen kuin menimme ruhtinaalliselle lounaalle Hesburgeriin. Lauantai-ilta meni jokseenkin samaan tyyliin, kuin perjantai-iltakin, lukuun ottamatta isompia kommelluksia.
Sunnuntaiaamuna kaikki heräsivät suhteellisen aikaisin, koska mökki oli siivottava ennen sen luovutusta. Osa ihmisistä yritti luistaa siivoamisvastuusta väittämällä tehneensä matkan aikana jo tarpeeksi töitä. Tällainen käytös ei voi johtaa kuin armottomaan valitukseen ja loppujen lopuksi siihen, että kaikki tekevät osansa vikisemättä. Takaisin Joensuuhun oli mahdollista lähteä joko aamu- tai iltabussilla riippuen siitä halusiko lasketella vielä yhden päivän. Itse palasin kotiin iltabussilla, joka saapui Joensuuhun myöhään yöllä. Yhdellekään matkaan osallistuneista ei jäänyt matkasta huono fiilis vaan kaikilla oli hauskaa ja he voivat aina ilolla muistella ”sitä” Vuokatin matkaa.
Päätin valita matkakohteen hieman eri tavalla kuin ennen. Annoin lentoyhtiölle mahdollisuuden valita kohteen – kunhan se ei olisi Euroopassa. Kohteeksi asiakaspalvelija valitsi paikan Dakar, Senegal. Ennen matkaa en tiennyt Senegalista muuta kuin sen, että Paris – Dakar ralli päättyy sinne. Myöhemmin selvisi, että turvallisuussyistä ralli on siirretty Etelä-Amerikkaan. Lensin reitin Joensuu – Helsinki – Amsterdam – Lissabon – Dakar. Dakariin saavuin klo 23:55 ja hotellin valitsin aivan kentän läheltä. Hotelli Sargal oli erinomainen valinta! Lentokentällä pimeässä ja väsyneenä ajattelin, että menen lyhyen matkan taksilla. Ensimmäinen taksikuski ehdotti hinnaksi 10000 frangia (n. 15 €). Kokeneena tinkijänä vaihdoin taksia ja seuraava taksi lupasi hinnaksi 7 €. Tiesin, että sekin on liikaa, mutta nyt jouti jo nukkumaan enkä tinkinyt. Taksi läksi heti väärään suuntaan ja ilmoitin kuskille, että voisi ajaa suoraan hotellille. Hän väitti tämän olevan lyhin reitti – seurasin matkaa kännykän navigaattorista ja tämä onkin hyvä keino lopettaa taksikuskien turistien huijaaminen. Vähän ennen saapumista hinta oli noussut lähes 30 euroon. Korotin ääntä ja sanoin, että näinkö turisteja kohdellaan, kun hän saapuu maahan. Siihen hän sanoi, että olen velvollinen maksamaan sovitun hinnan ja korotukset tulevat yömatkasta ja kalliista polttoaineesta. Kerroin hänelle, että kysytään poliisilta. Tällöin kuljettaja sanoi, että alkuperäinen hinta on hyvä. Myöhemmin sain tingittyä 9 kilometrin taksimatkan 2,80 euroon, joten melkoista ylihintaa yritti lentokenttätaksi kiskoa.
Hotellihuoneessa oli ilmastointi ja ilman sitä olisi illat ja yöt olleet melkoisen tuskaisia. Päivällä oli lämmintä 31-34 ja yöllä 27-28 astetta. Hämmästyttävän vähän lämpötila laski yöksi. Huoneessa oli tv, parisänky, parveke ja suihku sekä wc. Hinta yöltä aamupaloineen oli 39 euroa eli erittäin kohtuullinen. Varauksen tein n. 4 kuukautta ennen matkaa Booking.com sivuston kautta. Erittäin hyvä sivusto ja kaikki pelasi niin kuin pitääkin. Kello on Senegalissa kesällä 3 tuntia vähemmän kuin Suomessa, mutta jet lag ei tuntunut ollenkaan. Joka aamu heräsin yhdeksältä ja nukkumaan kävin yhdeltätoista.
Afrikka -niminen näytelmä
Ensimmäisenä aamuna ihmetys oli suuri, kun lähdin kävelemään hotellilta. Ilmastoidusta hotellista poistuessa kuuma ja kostea ilma tuntui todella painostavalta. Kävely oli todella hidasta ja vettä meni paljon. Ensimmäisen päivän aikana join 8 litraa vettä. Nykyisin kännykästä näkee hyvin missä on liikkunut. Kävelyä tuli ensimmäisenä päivänä n. 18 km. Maisemat olivat hyvin vaihtelevat – välillä näkyi todella köyhää seutua ja hyvin erikoisia hökkelitaloja, jotka eivät kestä kovaa tuulta. Välillä ohi ajoi kalliita luksusmaastureita ja ostoskeskukset ovat lähes samanlaisia kuin Euroopassa. Yksi asia mikä pistää silmään jokaisessa Afrikan maassa, on jätteet. Minua ei henkilökohtaisesti haittaa jos näen karkkipaperin maassa, mutta Dakarissa on sotkuista lähes kaikkialla. Jätteet heitetään surutta maahan ja vuohet sekä muut elukat etsivät jätteiden seasta syötävää. Ainoat siistit alueet näin Ilé de Gorén saarella, jossa kerätään 1,50 euron turistivero ja presidentin linnan lähistöllä. Haju on välillä järkyttävä, mutta paikallisia se ei näytä haittaavan.
Paikallisiin tutustuminen
Matkailu avartaa, jos on mahdollisuus tavata paikallisia ihmisiä ja tutustua heidän elämään. Kävelin ympäriinsä ja tapasin Arimkan jossain Dakarin lähiössä. Arimka halusi näyttää kotinsa ja esitellä perheensä minulle. Kielitaito ei hänellä ollut aivan täydellinen ja hieman epäselväksi jäi kuka on sisko ja kuka kaveri, mutta suurin piirtein sain selvää. Afrikassa on tapana pyytää vieras kylään ja heille olisin voinut jäädä syömään ja nukkumaan. Väsyneenä palasin hotellille uusien kokemusten saattelemana.
Seuraavana päivänä päätin lähteä historialliselle orjasaarelle Ilé de Gorélle. Hetken matkustin paikallisbussissa, mutta sen mennessä väärään suuntaan päädyin taksiin. Vajaan kymmenen kilometrin matkasta ensimmäinen taksi pyysi 15 euroa, seuraava 9 euroa ja sitä seuraava 6 euroa. Olin jo menossa tähän, kun paikallinen jeppe omalla autollaan ajoi paikalle ja sanoi menevänsä samaan suuntaan ja vie minut 3 eurolla. Senegalissa takseja on paljon ja lähes kaikki muutkin autot ovat pimeitä takseja, kunhan hinnasta sovitaan. Satamassa tapasin Papyn, joka käyntikortin mukaan on orjasaarella syntynyt ja turistioppaiden varapresidentti. Vähän epäröin mitä opas maksaisi ja tietääkö hän oikeasti saaresta mitään. Tämä epäily osoittautui myöhemmin vääräksi, sillä saarella kaikki tervehti häntä ja hän oli kävelevä tietopankki. Yritin sopia hintaa etukäteen, mutta hänen mukaan on epäkohteliasta puhua rahasta ennen kuin kierros on ohi. Saari oli erittäin hieno, mutta vastapainoksi todella ahdistava. Museossa näkyi pieniä sellejä ja paikkoja, joissa orjat ovat tehneet ruokaa ja viettäneet vapaa-aikaa. Orjien myyjillä oli kriteereitä, joita orjien piti täyttää. Miesten painoraja oli 60 kg ja jos hän painoi sen alle, niin häntä lihotettiin syöttämällä ja pitämällä sellissä. Naisista valikoitiin osa, jotka valkoiset raiskasivat ja naiset synnyttivät myöhemmin orjuudessa lapsia. Orjalaivan saapuessa, orjapäälliköt laittoivat naiset yhteen selliin, lapset toiseen ja miehet kolmanteen. Näin perheet hajotettiin ja miestä ei koskaan nähty tämän jälkeen uudestaan. Lääkäri arvioi miehen kunnon ja jos kunto oli hyvä, hänet passitettiin laivaan. Jos kunto oli huono, niin hänet syötettiin haille. 20 miljoonaa orjaa on ollut kyseisellä saarella ja 6 miljoonaa orjaa kuoli siellä. Olot ovat olleet järkyttävän huonoja.
Neuvottelu
Saarelta pois tullessa Papy ehdotti, että hän voisi lähteä oppaaksi kilpikonnien luo, kameliajelulle ja vaaleanpunaiselle järvelle. Kysyin jälleen, että mikä hinta sovitaan. Hän sanoi, että olen ensimmäinen suomalainen hänen opastuksessa, joten sain ”special price”, vain minulle. Tämä on maailmalla hyvin yleisesti käytössä ja sitä ei ole oikeasti olemassa. Hänelle kuulemma yleensä maksetaan 100 euroa saaren esittelystä, joka kestää noin kolme tuntia. Tätä ei kukaan täysjärkinen usko – se on keino saada turisti maksamaan enemmän. Hän sanoi, että saariesittely, taksi, opastus, kameliajelu, lounaat, lauttamatka, kilpikonna kyläily, vaaleanpunainen järvi ja tietullit kaikki yhteensä olisi 100 €. ”Special price just for you!” Tuo kuulosti kohtuulliselta ja teimme kaupat. Koko päivä aamu kymmenestä iltakuuteen ja oppaita oli useita, joten halpaa oli kuin saippua! Moottoritie oli parempi kuin Euroopassa – valmistunut viime kesänä. Mieleenpainuvin tällä matkalla oli vaaleanpunainen järvi, joka oikeasti oli sen värinen, kun kävimme siellä soutelemassa. Porukkaa oli tosi paljon ja he olivat keräämässä suolaa järven pohjasta. Miehet kaivoivat järven pohjasta suolaa ja toivat sen veneillä rantaan. Rannassa naiset lastasivat suolan sankkoihin ja kantoivat sitä kasoihin kuivamaan. Kuivumisen jälkeen se pakattiin myyntiä varten. Homma on raskasta ja voin myöntää, etten jaksaisi kantaa suolaa päivästä toiseen koko ajan.
Autovuokraus
Seuraavan aamun valjettua katsoin netistä, voiko suomalaisella ajokortilla ajaa Senegalissa. No, Autoliiton mukaan ei voi, mutta Avis – autovuokraamon mukaan voi, joten Suzuki Swift alle ja menoksi. Täysvakuutus taskussa lähdin kohti uusia seikkailuja. Suomesta ostettu Microsoft Lumia –puhelin oli hyvä apuväline. GPS –kartat toimivat Senegalissa offline –tilassa ja suunnistaminen oli yhtä helppoa kuin Suomessa. Aluksi ajelin vailla päämäärää, mutta sitten kartasta löytyi luonnonpuisto ja käänsin nokan tätä paikkaa kohti. Luonnonpuistoissa pääsee hämmästelemään oikeita luonnon eläimiä niiden elinympäristössään eikä yksikään eläin elä pienessä häkissä. Elämäni hienoimmat kokemukset on juuri luonnosta ja eläimistä eikä Senegalin luonnonpuisto tehnyt poikkeusta. Oli hienoa nähdä seeproja, sarvikuonoja, lintuja, antilooppeja ja paljon muuta. Luonnonpuistokierroksen jälkeen kysyin mukana olleelta perheeltä mistä he olivat kotoisin ja tarvitsevatko he kyytiä. He asuivat noin 20 kilometrin päässä ja yhteismatka sovittiin innolla. Heillä oli pieni tyttö mukana ja yhteistä kieltä ei paljoa löytynyt. He yrittivät kommunikoida huonolla englannilla ja suuret linjat saatiin sovittua. Perille päästiin huitomalla suuntia ja heidän kotinsa oli hiekkaisella alueella. Sisään päästyäni rouva antoi minulle puusta tuoreen mangon ja isäntä näytti perheen uima-altaan. Kävin isännän ja tyttären kanssa uimassa ja söin heillä. Perhevierailu oli erittäin mukava ja hieno kokemus!
Kotimatka hotellille päin alkoi iltapäivän päätteeksi ja ajattelin moottoritien sijaan ajaa pikkuteitä ja ottaa liftareita kyytiin. Liftarit ovat töistä palaavia naisia, joilla ei ole rahaa paikallisbusseihin. Yhteistä kieltä ei löytynyt ollenkaan mutta käsimerkeillä tiesin milloin he halusivat pois kyydistä. Viimeisen liftarin kodin jälkeen ajoin hotellille ja palautin auton.
Hieno seikkailu
Kokonaisuudessaan voin sanoa, että Senegal on kokemisen arvoinen paikka. Viimeisenä päivänä kävelin hotellin lähistöllä ja odottelin lentoa. Hyvä päivällinen ja sen jälkeen menin lentokentälle. Senegalissa asuu kymmeniä miljoonia ihmisiä, mutta maan suurin lentokenttä on vaatimaton. Terminaalissa on neljä lähtöporttia ja kauppoja kansainvälisellä alueella on muutama. Paluulento kulki jälleen Lissabonin ja Amsterdamin kautta Helsinkiin.
Teimme laskettelureissun Kolille 25-27.3.2011 yhdessä Hanén ja Norssin lukion 1-luokkalaisten kanssa. Reissun tarkoituksena oli pitää hauskaa yhdessä, valvotussa seurassa.
Keräsimme n. 15 henkilön joukon innokkaita laskettelijoita ja suuntasimme minibussin ja parin henkilöauton keulat kohti Kolia. Vuokrasimme yhdessä Kolilta suurehkon mökin, johon majoituimme.
Ruokatarvikkeet ostimme kimpassa läheisestä Salesta. Ensimmäisenä iltana opiskelijamenýýmme kuului tortilloita ja toisena iltana iso satsi makaroonimössöä (makaroonia ja jauhenlihaa sekaisin, nam).
Olimme varanneet mukaamme musiikkivehkeet, lautapelejä, pari läppäriä ja tietenkin pleikkarin! Päivät olimme siis laskettelemassa ukko- ja lomakolilla ja illaksi palasimme mökkiin saunomaan ja ottamaan toisissamme mittaa mm. änärissä ja aliaksessa. Lisäksi vietimme mökillä olon aikaan Earth Hour:ia, eli sammutimme valot tunnin ajaksi.
Kokonaisuudessaan reissu oli oikein mukava ja kaikin puolin onnistunut. Sää suosi ja kaikki pääsimme takaisin kotiin ehjin nahoin!
Nämä reissut järjestetään yleensä kaveriporukalla, Vuokattiin, Kolille tai johonkin muuhun kohteeseen. Reissut tapahtuvat viikonloppuisin (pe-su). Majoitus on mökissä, joissa on sauna sekä muita mukavuuksia esimerkiksi palju. Kuljetukset ovat joko minibusseilla tai julkisen liikenteen busseilla. Ruoka järjestetään mökeissä: aamupala, yksi ruoka, iltapala. Jos kaikki suostuvat, niin on mahdollisuus mennä syömään porukalla jonnekin ravintolaan.
Meno reissuilla on mitä mahtavin! Hyvä porukka, tutustuu uusiin ihmisiin, saunomista, pelejä, hengailua, musiikkia, yms. Talvella reissuilla käy porukka paljon laskettelemassa. Useimmat ovat olleet viikonlopun aikana molemmat päivät laskettelemassa aamusta iltaan. Mutta kyydit järjestetään myös sillä tavalla, että ei tarvitse lasketella kuin vaikka 3 tuntia. Sekä esim. Vuokatissa on mahdollisuus: keilailuun, kylpylään, mitä ikinä keksiikin. Reissuilla on keksitty monenmoista, rakennettu hyppyreitä ja laskettu niistä, saunottu ja oltu paljussa yö myöhään asti.
Jos ei halua valvoa tai tehdä jotain mitä muut, se ei ole pakollista. Voit jäädä mökkiin tekemään muuta sillä välin, tai käydä tutustumassa lähiympäristöön. Nukkuminenkin järjestetään sillä tavoin, että halukkaat saavat mennä ajoissa nukkumaan, jos haluavat. Sääntöihin kuuluu: ei alkoholia tai savukkeita. Reissut eivät ole kalliita n. 50-120€ ! Hintaan sisältyy mökin vuokra, matkat (jos minibussi on käytettävissä) ja ruokailu. Muut aktiviteetit, herkut, ylimääräiset ruokailut, yms. hoidetaan omalla kustannuksella.
Suosittelen reissua! Se on todella hauskaa, ja nuoret saavat viettää aikaa ilman vanhempia, sekä kavereiden kanssa, mutta silti valvotussa seurassa! ☺
Kertomuksen kirjoitti v. 2012 Vuokatissa ollut neiti ☺