Näin se lopetetaan – oikeasti

Olen ollut opettajana kohta kymmenen vuotta ja kohdannut melko paljon kiusaamista. Olen myös keskustellut siitä paljon kollegoiden kanssa ympäri Suomen. Vain muutama opettaja on samalla linjalla kanssani, että kiusaaminen pitää lopettaa keinolla millä hyvänsä. Omassa lapsuudessa ja nuoruudessa oli koulukiusaamista. Näin sitä tapahtuvan ja osallistuin itsekin. Silloin en sitä tajunnut, mutta myöhemmin tajusin.

Kaikki opettajat, rehtorit, vanhemmat ja lapset varmasti haluaisivat kiusaamisen loppuvan, mutta harva kampanjoi sen puolesta aidosti. Kukaan ei tiedä miten. Tämä minun kirjoitus aiheuttaa todennäköisesti muutamia jakoja ja viikossa se on painunut internetin syövereihin.

Opetan yläkoulussa sekä lukiossa ja molemmissa olen havainnut kiusaamista. Kouluun tullessa pitäisi ottaa nollatoleranssi kiusaamiseen ja Suomessa tämä toimiikin melko hyvin. Mutta silti kouluistamme lähtee lapsia ja nuoria, jotka tahallaan tai tietämättään kiusaa ja niitä, joita kiusataan. Opettajien ja rehtorin vastuulla on se, että jos lasta kiusataan esimerkiksi yläkouluun tullessa ensimmäisellä kouluviikolla, niin se saadaan loppumaan totaalisesti. Olen itse ollut immuuni kiusaamiselle, koska olen aina osannut puhumalla selvitä tilanteista enkä ole pelännyt minkäänlaisia tilanteita nuorena. Näin ei kaikkien kohdalla ole.

Lapsi tai nuori ei osaa itse lopettaa kiusaamista, oli hän sitten kiusaaja tai kiusattu. Tähän tarvitaan aikuisia. Koulumme tarkoitus on opettaa, mutta tätä tärkeämpänä pidän sitä, että meidän kouluistamme tulee elämän iloisia nuoria ja valmiina kohtaamaan elämän haasteet. En syyllistä opettajia ja rehtoreita sillä opettaminen on heidän työtä ja nykymallilla ei voi kiusaamista lopettaa ”työajan puitteissa”.

Otetaan esimerkki miten nykyisin toimitaan

Tiina ja Ville huutaa Mikolle vuorotellen ”tyhmä”. Aikuisia ei ole paikalla. Mikko ei kerro kenellekään ja tämä kiusaaminen jää selvittämättä. Tiina ja Ville huomaavat mahdollisesti vasta aikuisena miten hölmösti he tekivät. Jos Mikko uskaltaisi kertoa edes yhdelle aikuiselle tästä, niin päästäisiin seuraavaan vaiheeseen. Opettaja puhuttelee Tiinan ja Villen ja he lupaavat että tämä oli viimeinen kerta. Ehkä olikin – he eivät huuda Mikolle enää ”tyhmä”, mutta ajatus säilyy. He etsivät toisen uhrin ja ehkä toisen tavan. Tiina saattaa tönäistä tyttöjen liikuntatunnilla pukukopissa Hennaa. Ville saattaa töhriä Eerikin kuvistyön.

Lapsilla on tarve pönkittää omaa asemaansa ja nämä tavat ovat hyvin yleisiä. Kalle saattaa puristaa Maijaa pyllystä. Maija ei tykkää, mutta ei uskalla sanoa mitään. Todennäköisesti useat näkivät tämän ja Kallen maine joidenkin silmissä kasvaa. Maija saattaa saada lempinimen ”horo”, koska ei kieltänyt ja kaikki luulevat että Maijaa saa puristella. Nämä kaikki nuorten tavat, joista esittelin muutamia, ovat Suomessa arkipäivää. Suurin osa pienistä tönäisyistä ja huuteluista ovat viattomia ja ne ovat vitsejä, mutta aikuisten asia on huomata milloin tämä on kiusaamista.

Ratkaisu, joka jakaa mielipiteet

Minun mielestäni kiusaajan paikka ei ole koulussa – kiusatun on. Kiusattu tarvitsee ensisijaisesti apua. Jos kiusaaja huutelee, haukkuu, tönii, sotkee muiden töitä ja niin edelleen ja jatkaa tätä koko yläkoulun ajan, niin miten on mahdollista että hän saa käydä koulua? Mieti omalle työpaikallesi tilanne, jossa kollegasi sanoo sinua läskiksi, seuraavalla viikolla hän tönäisee sinua, repii sinun muistion, potkaisee autoosi lommon ja sotkee työasusi. Aikuisten maailmassa mennään todennäköisesti käräjille ja kollegalla on hyvin lähellä kengän kuva takalistoa. Miksi lasten maailmassa toimitaan osin päinvastoin?

Olen kuullut useita kertoja lauseen: ”Meidän lasta on kiusattu koko alakoulun ajan”. Antaisin kiusaajalle seiskaluokalla kaksi mahdollisuutta. Ensimmäisen kerran jälkeen seuraa rehtorin puhuttelu, toisen kerran jälkeen kovempi puhuttelu ja kolmannesta kerrasta kirjallinen varoitus ja erottaminen määräajaksi. Sosiaalitoimi hoitaisi asiaa ja asiaan palattaisiin silloin, kun lapsi ei enää kiusaa. Minun mielestä tämä malli antaisi lapsillemme mahdollisuuden turvalliseen koulun käyntiin. Tämä olisi yleisesti tiedossa ja veikkaisin pelkästään sen pelossa kiusaamisen loppuvan kokonaan..

Varusmiespalveluksen aikaan minuutin myöhästymisestä joutui neljän tunnin ylimääräiseen palvelukseen. Vuoden aikana tapahtui 1 myöhästyminen ja varuskunnassa oli yli 500 varusmiestä. Tämä vertauksena siihen, että kun lapsi tajuaa, että kiusaamisesta voi enimmillään tulla kymmeniä puhutteluja yläkoulun aikaan, niin hän jatkaa sitä. Puhuttelu ei lopeta kiusaamista, jos kyseessä on vaikea tapaus. Jos lapset tietävät, että kiusaamisesta seuraa erottaminen, niin kukaan ei kiusaisi.

Hané

Kirjoittaja on Joensuun normaalikoulun opettaja ja lukion opiskelijakunnan ohjaava opettaja